Seinäjoen yöelämä

Seinäjoen yö

Mistä löytyy Etelä-Pohjanmaan keskuksen, eli Seinäjoen parhaat bileet? Mihin kannataa lähteä reivaamaan viikonloppuna tai vaikkapa pikkulauantaina?

Kaksi isoa yökerhoa ja pubeja

Siinä se jo tulikin, otsikossa Seinäjoen yöelämän rakenne pääpiirteittäin. Yökerhoja ja paikkoja on ollut Seinäjoella vaikka millä mitalla, ja vuosien vaihtuessa omistajat ovat vaihtuneet, ja moent paikat menneet kiinni. Ennen Seinäjoelta löytyi muun muassa Onnela, jonka jälkeen se vaihtui Komiaksi. Komian lisäksi tilojen alakerrasta löytyi hieno rockipubi nimeltään Komia Rock. Valitettavasti tätä ei enää Seinäjoeltä löydy, vaan yökerhomeininki on rjaoittunut kahteen suurempaan paikkaan: Karmaan ja Ilonaan. Karma on S-ryhmään kuuluva, Seinäjoen torin vieressä oleva, Seinäjoen suosituin yökerho. Tämä isolla terassilla sekä laajalla tanssilattialla varustettu yökerho sisältää kolme eri tyylistä puolta. Nightclubin eli yökerhon tapaisen, suurimman tanssilattiapuolen lisäksi baarista löytyy vielä kaksi muutakin osiota. Toisena on nimittäin rockipuoli, missä soi rock n rollin ikivihreät. Kolmantena on tietenkin suomalaisten suosima karaokepuoli. Täältä pääset näppärästi myös terassille välillä viilnetymään. Kaikista kolmesta osiosta löytyy luonnollisesti myös baaritiski. Ikäraja Karmaan on 18 vuotta.

Toinen yökerho Seinäjoella on Ilona. Viihdemaailma Ilona vetää puoleensa hieman vanhempaa porukkaa kuin Karma. Sinne onkin välillä ikärajana jopa 24 vuotta. Myöskin Ilonasta löytyy erilaisia osioita, joiss asoitetaan eri genreihin kuuluvaa musiikkia. Myöskin täältä löytyy useampikin baaritiski, ettei bileissä tarvitse viihtyä suu kuivana. Molemmat näistä yökerhoist aovat yhteistyössä myös paikallisten opiskelijajärjestöjen kanssa, järjestäen aika ajoin opiskelijabileitä, pääsääntöisesti arkipäivinä. Molemmissa paikoissa on lisäksi keikkoja ja välillä muitakin tapahtumia. Esiintyjät ovat useimmiten suomalaisia bändejä ja artisteja ja keikoilla on käynyt muun muassa Jukka Poika, Sanni, Antti Tuisku ja Michael Monroe. Välillä etenkin Ilonassa järjestetään bileitä joiden teemana on eri vuosikymmenet, esimerkiksi ysäribileet. Karmassa on järjestetty muitakin tapahtumia niin päiväsaikaan kuin iltaisinkin. Paikan päällä on pidetty muun muassa muotinäytöksiä enenn baarin aukeamista illalla.

Viihdemaailma Seinäjoella

Lisäksi Seinäjoelta löytyy useampia pubeja, joihin voi mennä istumaan iltaa, jos tanssijalkaa ei vipata. Pubeja on muun muassa Palaveri, Kultainen Kulaus, Kulma sekä kesäisin auki oleva laivabaari Kampusrannassa, nimeltään Paarpuuri.

Rytmikorjaamo keikkojen kehtona

Hieman kauempana keskustasta löytyy valtakunnallisestikin tuttu Rytmikorjaamo, minne säntäävät niin suuremmat kuin pienemmätkin artistit esiintymään. Rytmikorjaamo on useimmiten auki silloin, kun siellä on jokin esiintyjä. Rtytmikorjaamo houkuttelee niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin artisteja, ja täällä noin parin kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta mahtuu keikkailemaan suurikin yleisö. Baari on tietenkin auki ja keikoille on välillä bussikuljetuksiakin. Rytmikorjaamolla järjestetään myös muita kulttuuritapahtumia, kuten musikaali- ja teatteriesityksiä, sekä pienemmälle väelle suunnattuja eskarifestareita.