Maamme entinen pääkaupunki Turku ei paljoa häviä Helsingille yöelämätarjonnassaan, vaikka se onkin jonkin verran Helsinkiä pienempi kaupunki. Turku tunnetaan toki muutenkin kauniina ja historiallisena kaupunkina, mutta yhtä lailla sinne hakeutuvat myös muualta tulevat ihmiset juhlimaan, sillä sen yöelämä on varsin maineikasta. Turussa on kymmeniä eri vaihtoehtoja illanviettoon, mutta seuraavaksi esitellään muutama illanviettopaikka suosituimmasta päästä.
- Venus. Jos tanssijalka vipattaa, on yksi parhaimmista paikoista ajanviettoon silloin Venus, joka tarjoaa monenlaisia eri oluita ja viiniä, mutta ennen kaikkea poikkeuksellisen monipuolista viihdetarjontaa. Monen mielestä juuri Venuksen tarjoama musiikki on kaupungin kärkikastia, sillä sen esiintymislavalle nousee usein todella taitavia paikallisia ja muualtakin tulleita muusikoita. Jos itsekin tekee mieli esiintyä, onnistuu se Venuksessa karaokealueella, joka onkin etenkin viikonloppuisin tupasen täynnä. Venuksen annista voi nauttia pitkin viikkoa iltaisin aina tiistaista lauantaihin ja mikä parasta, meno jatkuu aina aamuneljään saakka.
- Panimoravintola Koulu. Tämä on poikkeuksellinen ja virkistävä illanviettopaikka, jollaista ei löydy mistään muualta Suomesta. Panimoravintola Koulu on nimensä mukaisesti perustettu aiemmin kouluna toimineeseen rakennukseen, joka on entisöity pelkistettyä pohjoismaista sisustustyyliä mukaillen. Paikassa tarjoillaan yksinomaan oman panimon tuotteita, jolloin toisinaan tarjolla on myös varsin mielikuvituksellisia juotavavaihtoehtoja. Tämä on oiva vaihtoehto ystävien kanssa jutusteluun herkullisten oluiden äärellä, sillä melutaso pysyy kohtuullisena.
- Uusi Apteekki. Siinä missä Panimoravintola Koulu toimii entisen koulun tiloissa, on Uusi Apteekki perustettu vanhoihin apteekkitiloihin ja toiminut pubina jo parinkymmenen vuoden ajan. Moni tuntee Uuden Apteekin ainakin Vares-elokuvista, joissa sitä on käytetty useiden kohtauksien kuvauspaikkana. Uusi Apteekki on todella suosittu illanviettopaikka, jossa voi nauttia suosituimpien oluiden ja siidereiden lisäksi myös paikan omatekoisesta juomatarjonnasta. Tunnelma on välitön ja rento, jonka vuoksi Uudesta Apteekista onkin tullut monen ystäväporukan olohuone.
- Brewdog Turku. Helsingistäkin tuttu Brewdog toimii myös Turussa, jossa se on hyvin monenlaisten ja eri ikäisten ihmisten suosiossa. Kävijöitä yhdistää rakkaus laadukkaisiin oluisiin, joita Brewdog Turusta saa aivan varmasti. Erikoisoluiden ystäviä hemmotellaan oikein olan takaa ja Brewdogin tasokas asiakaspalvelukin saa suitsutusta monelta eri taholta.